"Karjalaisuus on elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista, elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta, unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
-Karjalan Liitto

maanantai 27. tammikuuta 2014

TULOKSIA

Viime viikolla vietettiin toimitalollamme avoimien ovien iltapäivää. Tällainen tapahtuma on aina yllätys - väkeä käy tai sitten ei. Tapahtuman tarkoitus oli esitellä taloa, sillä kaupungissamme on paljon juuriltaan karjalaisia, jotka eivät ole kuulleetkaan meistä. Helpostihan sitä lokeroituu seinien sisään. Sijaintimme on mainio, hyvien bussiyhteyksien läheisyydessä. Harrastustoimintaa on monenlaista: käsitöitä, kuorolaulua, näyttelemistä ja kokkausta/leipomista. Niin monin tavoin voi perinteitä säilyttää ja jakaa.


Arvaattekin jo varmaan, että tapahtuma oli positiivinen yllätys. Väkeä kävi oikein mukavasti ja lopullinen tulos näkyy varmasti toiminnassa muutaman viikon sisällä. Meillä se näkyi eilen, ensimmäisessä kerhoillassa sen jälkeen - neljä uutta harrastajaa! Tilaisuuden esittelijöitä täytyy kiittää, hyvin olivat hommansa hoitaneet.

maanantai 13. tammikuuta 2014

TERVETULOA TUTUSTUMAAN!










Avoimet ovet keskiviikkona 22.1.2014 klo 15-17.30
Turun Karjalatalolla
(Itäpellontie 2)





Tarvitsetko juhliisi tilaa vuokralle vai etsitkö kerhotilaa säännölliseen käyttöön? Kiinnostaako teatterissa tai konserteissa käyminen vai näytteletkö tai laulatko mieluummin? Nautiskeletko hyvän ruuan äärellä? Oletko kiinnostunut käsitöistä vai haluaisitko harrastaa kansantanssia? Haluaisitko keskustella menneistä ja miettiä tulevia yhdessä muiden kanssa? Näitä kaikkia ja vielä enemmän on tarjolla Turun Karjala-Seura ry:n toiminnassa.


Tervetuloa tutustumaan!
Kahvitarjoilu.



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Juhlavuosi

Toiminta sai alkunsa Turun Ortodoksiseurakunnan vuosina 1988 ja 1989 järjestämien käspaikka- ja etupistokirjontakurssien seurauksena. Kursseille osallistui muutamia Turun Karjala-Seuran käsitöitä harrastavia retkeilykerholaisia ja he päättivät jatkokurssin jälkeen, että perustaisivat oman käsityökerhon, joka sai nimekseen Käspaikkakerho.




Ortodoksiseurakunnan kurssin ohjaajana toiminut Maria Näreaho kävi alkuvuosina pitämässä kurssia kerholaisille opettaen etupistokirjonnan saloja, erilaisia perusaiheita kuten kukkilintuja ja elämänpuita. Kerholaiset toimivat toistensa opettajina alussa, kuten tänäkin päivänä. Etupistokirjonnan lisäksi on opeteltu neulakintaan valmistusta, erilaisten nauhojen, kuten lauta-ja pirtanauhan kutomista, viitelöintiä. Haarukka- ja ketjuvirkkaus sekä tuohityötkin ovat tulleet vuosien saatossa tutuksi.



Kerho on kokoontunut perustamisesta saakka ok-opintokerhona (nykyisin vertaisopintoryhmänä) kerran viikossa Turun Karjalaisten talolla, Itäpellontiellä kesä- ja joulutaukoja lukuunottamatta. Mukaan on tullut karjalaisista käsitöistä kiinnostuneita harrastajia, myös sellaisia, joilla ei ole omia juuria karjalaisuuteen.



Tänä vuonna tulee siis kuluneeksi 25 vuotta kerhon perustamisesta, itse asiassa nyt tammikuussa. Juhlavuosi tulee näkymään toiminnassamme ja pyrimme kertomaan käsityön tekemisen ilosta myös kerhohuoneemme ulkopuolella. Missä, siitä kerromme myöhemmin lisää, kerromme myös tapahtumista vuosien varrelta vinkiksi muillekin harrastuskerhoille.