"Karjalaisuus on elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista, elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta, unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
-Karjalan Liitto

maanantai 6. marraskuuta 2017

KERÄILIJÖIDEN AARTEITA

Kalevala Korun puiset kansallispukunuket

Sen lisäksi, että kerholaisemme harrastavat monenlaisia käsitöitä, löytyy heistä monesta myös pieni keräilijä. Olemme koonneet toimitalon lasivitriiniin useita keräilyaarrenäyttelyitä, tällä kertaa kansallispukuaiheisia nukkeja. Olkaapa hyvät.

50-luvun kansallispukutyttöjä


Lisää 50-luvun kansallispukutyttöjä, nämä Ari-nukketehtaan tuotantoa, höystettynä pienellä sotilaspojalla


Ylemmät Atelje Evekon käsintehtyjä matkamuistonukkeja.



perjantai 21. huhtikuuta 2017

Koukussa aivan

Toimitalomme salin iki-ihanat, etupistoin kirjotut verhot ovat tulleet valitettavasti matkansa päähän. Ukko aurinkoinen on vuosien saatossa polttanut kirjonnat niin, että lanka on hiipunut kadoksiin nurjalta puolelta. 



Kirjontana käytetty nurjaton etupisto on tietysti oikealla puolella jäljellä, mutta ei kestä enää pesua. Ylläolevasta kuvastakin näkee auringon mahtavan voiman. Lisäksi muutama verho on hapertunut alataitteelta:



Nämä verhot ovat toki ilahduttaneet salissa jo runsaat parikymmentä vuotta. Olemme siis valmistelleet uusia verhoja. Syksyllä saimme ne kirjontaa vaille valmiiksi. Sitten tulikin pulma, minkälaisen kirjonnan niihin tekisimme. Olimme jo päätyneet käyttämään ketjuvirkkausta ja värinä entiseen malliin punaista, vaikka muitakin väläyteltiin. Kuvioita on kivoja vaikka kuinka, olisiko kaikki verhot erilaisia? No ei sentään, saattaisi olla piirtäjälle kova homma, vaikka kyllä tästä valitustakin on hänelle iso työ.

Ketjuvirkkaushan tehdään kankaalle piirrettyä viivaa myöden. Apuna käytetään kirjontakehystä, joka helpottaa virkkaamista kankaan läpi. Lanka poimitaan kankaan alta ja vedetään langan päällä olevan silmukan läpi. Samankaltaisen kirjonnan saa myös neulalla tehden. Langan menekin arvioimiseksi, on yksi verho virkattu, muut valmistuvat pikkuhiljaa.



#ketjuvirkkaus #verho #kirjonta

tiistai 14. maaliskuuta 2017

KÄSSÄPICNIC TURUSTA 28.3.


Vielä ehtii mukaan

käsityöpicnicille Turusta

28.3.

Aamulla Amorella, paluu Gracella!

Siis illaksi kotiin :)

Eikä pahitteeksi olisi ottaa mukaan vaikka 

kanavaneulaa,

pientä virkkuukoukkua (nro 1),

toki meillä on varusteita 

mukana teillekin.

Tulkaa mukaan!

lauantai 25. helmikuuta 2017

Tule mukaan 4.3.

Tule mukaan nauttimaan kivasta tapahtumasta, 
jonka järjestää Turun Karjala-seura ry

4.3. ILTAMAT

Rientolassa. 

Ylläolevasta linkistä pääset tarkempiin tietoihin!


#Suomi100 #iltamat #turunkarjalaseura #viihde #tanssia

101 paria



Yhdessä neuloen syntyi
101 paria
pieniä villasukkia
vuonna 2017 
syntyville vauvoille!


Sukat toimitettu
Lankamaailmaan.
Kiitokset ahkerille neulojille!

torstai 2. helmikuuta 2017

Lämmintä yhdessä!


Suomen syntymäpäivä 
on haastanut kerholaiset osallistumaan 
valtakunnallisiin keräyksiin innokkaasti. 



Pieniä sini-valkoisia ihanuuksia on 
syntynyt kovaa tahtia
uusille kansalaisille.
Päätimme pyrkiä 100 pariin
ja lähellä ollaan jo.


Lisäksi sukkia on mennyt myös
veteraanien keräyksiin sekä
seurakuntien 100-vuotiaille
syntymäpäiväsankareille.


On ilo olla mukana tekemässä hyvää.

tiistai 11. lokakuuta 2016

KÄSITYÖMARKKINAT 19.11. KLO 11-15



SYKSYN

KÄSITYÖMARKKINAT


La 19.11.2016 klo 11 – 15



Myynnissä uutta ja vanhaa

Valmiita käsitöitä
Lankoja
Kankaita
Työvälineitä
Käsityökirjoja ja -lehtiä
Uutta kotia etsiviä keskeneräisiä käsitöitä
Tilpehöörejä






Kahviosta 

Kahvia/teetä ja pullaa
Karjalanpiirakoita



  
 

Keskeneräisten käsitöiden näyttely!


TERVETULOA!



Turun Karjala-seuran talo

Itäpellontie 2

20300 Turku


Käspaikkakerho ja Watruskat