"Karjalaisuus on elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista, elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta, unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
-Karjalan Liitto

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

KANSALLISPUVUN SYNTYMÄPÄIVÄ

Sopivasti 

näin kansallispuvun syntymäpäivän lähestyessä 

löytyy mukava kilpailu 

taitavan kansallispukuvalmistajan blogista



Kansallispuku herättää meissä monenlaisia ajatuksia.

Parhaillaan puku on silloin, kun käyttäjä tuntee sen omakseen,

se ei kiristä, purista tai kutita (kuten villahousut lapsena),

 ja ennenkaikkea sitä käytetään!

Tulethan sinäkin tuulettamaan omaasi (tai vain osaa siitä)

3.8. klo 15

Turun Kaupunginteatterin puistoon.




maanantai 21. heinäkuuta 2014

KANSALLISPUKUJEN TUULETUSPIKNIK 3.8.

Näin kuumia ilmoja pidellessä pitää katsoa jo vähän tulevaan. 

Tulethan sinäkin tuulettamaan kansallispukuasi piknikin merkeissä
sunnuntaina 3.8. klo 15 kaupunginteatterin puistoon. 
Siellä on mahdollisuus myös tutustua pukuperinteeseen, 
lapsille löytyy erilaisia tehtäviä ja 
aikuisille tietovisa suomalaisista kansallispuvuista.




Taustaa: Kansallispuvun syntymäpäivä 5.8.

5.8.1885 keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna olivat vierailulla Lappeenrannassa. Suomen naisten lahjana keisarinnalle annettiin soutuvene Suomen omaleimaisuuden ilmentäjänä. Veneen souti juhlapaikalle kahdeksan neitoa kansallispuvuissa, perää piti rouva Jääsken puvussa. Soutajien puvut edustivat Suomen eri säätyjä ja maakuntia. Hallitsijaparia oli vastassa rannalla yli satahenkinen kansallispukuinen joukko. 
Tämä oli ensimmäinen suurimittainen kansallispukujen julkinen esiintyminen ja siitä alkoi kansallispukuharrastuksen kukoistus. Sitä voidaan siis pitää kansallispuvun syntymäpäivänä!
Tarkemmin tapahtumasta voit lukea Toini-Inkeri Kaukosen kirjasta Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut (WSOY, Porvoo. 1985) s. 281. Alla oleva kuva on lainattu samaisesta kirjasta.
"Osa keisarinnan veneen soutajia Lappeenrannassa 1885. Heidät valittiin silmälläpitäen eri maakuntia, säätyjä ja suomalaista naiskauneutta. Edessä on 27-vuotias hämäläissyntyinen Ida Aalberg "hämäläispuvussa", istumassa Lapväärtin puvussa Mustasaaren rovastin tytär Emmy Cannelin, takana pohjoissavolaisessa puvussa kuopiolainen virkamiehen tytär Alma Ahnger ja Karjalan edustajana talollisentytär Lydia Haaranen Tohmajärveltä Äyräpään kihlakunnan puvussa, jossa esiliina on sidottu epätavallisesti kostulin päälle. Kuvasta puuttuu mm. lappalaispukuinen käsityöläisen tytär Anni Junttila Oulusta." 


Sieltä löytyy muutakin pukuihin liittyvää mielenkiintoista.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Terveisiä markkinoilta

Tätä lounaista kolkkaa maatamme uhkasi huono markkinasää, mutta eipä se onneksi päässyt meitä tai muitakaan suuremmin haittaamaan. Mitä nyt sunnuntaiaamuna hieman viivästytti alkua. 


Eipä tuosta sateestakaan muuten olisi haittaa, mutta me kuljemme vähillä varusteilla, eli meiltä ei löydy katosta, joka suojaisi, mitä nyt pieni katoksellinen pöytä järjestäjän puolesta. Mutta onneksi puolenpäivän jälkeen sade lakkasi ja pääsimme toimeen eli työnäytöksiin.


Tässä syntyy iskuhapsua (kuva lauantailta, jolloin oli lämmin, aurinkoinen päivä ja tiivis tunnelma - paljon väkeä liikkeellä).


Pidettiin välillä tuumaustaukojakin.


Kaunista lautanauhaa kudottiin myös. Siitä oli kiinnostunut hyvin moni, myös papisto:


Ja lauantaina saimme nauttia yllätysesityksestä - Laulu - ja soitinyhtye Räikkä ilmaantui 'takapihallemme' esittäen uudelta Räikkä maltkalla levyltä kappaleen Täydellinen pyllynpyyhin. Aivan valloittavaa keskiaikaista laulua ja soittoa. Hyvä te!


Räikkä oli tullut esittämään kappaleen Unikankareen väelle ruokatauon päätteeksi.


Maistuva markkinatuliainen, nam.

Ja nyt rouvat siirtyvät kesälomille palaten jälleen syyskuussa linjoille.

Hyvää kesää kaikille.