Toimitalomme salin iki-ihanat, etupistoin kirjotut verhot ovat tulleet valitettavasti matkansa päähän. Ukko aurinkoinen on vuosien saatossa polttanut kirjonnat niin, että lanka on hiipunut kadoksiin nurjalta puolelta.
Kirjontana käytetty nurjaton etupisto on tietysti oikealla puolella jäljellä, mutta ei kestä enää pesua. Ylläolevasta kuvastakin näkee auringon mahtavan voiman. Lisäksi muutama verho on hapertunut alataitteelta:
Nämä verhot ovat toki ilahduttaneet salissa jo runsaat parikymmentä vuotta. Olemme siis valmistelleet uusia verhoja. Syksyllä saimme ne kirjontaa vaille valmiiksi. Sitten tulikin pulma, minkälaisen kirjonnan niihin tekisimme. Olimme jo päätyneet käyttämään ketjuvirkkausta ja värinä entiseen malliin punaista, vaikka muitakin väläyteltiin. Kuvioita on kivoja vaikka kuinka, olisiko kaikki verhot erilaisia? No ei sentään, saattaisi olla piirtäjälle kova homma, vaikka kyllä tästä valitustakin on hänelle iso työ.
Ketjuvirkkaushan tehdään kankaalle piirrettyä viivaa myöden. Apuna käytetään kirjontakehystä, joka helpottaa virkkaamista kankaan läpi. Lanka poimitaan kankaan alta ja vedetään langan päällä olevan silmukan läpi. Samankaltaisen kirjonnan saa myös neulalla tehden. Langan menekin arvioimiseksi, on yksi verho virkattu, muut valmistuvat pikkuhiljaa.
#ketjuvirkkaus #verho #kirjonta
Karjalaisia käsityöperinteitä harrastava ryhmä, joka välillä innostuu uusistakin asioista.
"Karjalaisuus on elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista, elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta, unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
-Karjalan Liitto
-Karjalan Liitto
perjantai 21. huhtikuuta 2017
tiistai 14. maaliskuuta 2017
KÄSSÄPICNIC TURUSTA 28.3.
Vielä ehtii mukaan
käsityöpicnicille Turusta
28.3.
Aamulla Amorella, paluu Gracella!
Siis illaksi kotiin :)
Eikä pahitteeksi olisi ottaa mukaan vaikka
kanavaneulaa,
pientä virkkuukoukkua (nro 1),
toki meillä on varusteita
mukana teillekin.
Tulkaa mukaan!
lauantai 25. helmikuuta 2017
Tule mukaan 4.3.
Tule mukaan nauttimaan kivasta tapahtumasta,
jonka järjestää Turun Karjala-seura ry
4.3. ILTAMAT
Rientolassa.
Ylläolevasta linkistä pääset tarkempiin tietoihin!
#Suomi100 #iltamat #turunkarjalaseura #viihde #tanssia
101 paria
Yhdessä neuloen syntyi
101 paria
pieniä villasukkia
vuonna 2017
syntyville vauvoille!
Sukat toimitettu
Lankamaailmaan.
Kiitokset ahkerille neulojille!
torstai 2. helmikuuta 2017
Lämmintä yhdessä!
Suomen syntymäpäivä
on haastanut kerholaiset osallistumaan
valtakunnallisiin keräyksiin innokkaasti.
Pieniä sini-valkoisia ihanuuksia on
syntynyt kovaa tahtia
uusille kansalaisille.
Päätimme pyrkiä 100 pariin
ja lähellä ollaan jo.
Lisäksi sukkia on mennyt myös
veteraanien keräyksiin sekä
seurakuntien 100-vuotiaille
syntymäpäiväsankareille.
On ilo olla mukana tekemässä hyvää.
tiistai 11. lokakuuta 2016
KÄSITYÖMARKKINAT 19.11. KLO 11-15
SYKSYN
KÄSITYÖMARKKINAT
La 19.11.2016 klo 11 –
15
Myynnissä uutta ja vanhaa
Valmiita käsitöitä
Lankoja
Kankaita
Työvälineitä
Käsityökirjoja ja -lehtiä
Uutta kotia etsiviä keskeneräisiä käsitöitä
Tilpehöörejä
Myynnissä uutta ja vanhaa
Valmiita käsitöitä
Lankoja
Kankaita
Työvälineitä
Käsityökirjoja ja -lehtiä
Uutta kotia etsiviä keskeneräisiä käsitöitä
Tilpehöörejä
Keskeneräisten
käsitöiden näyttely!
TERVETULOA!
Turun Karjala-seuran
talo
Itäpellontie 2
20300 Turku
tiistai 27. syyskuuta 2016
kaappien syyssiivousta
Viikonloppuna oli aurinkoista ja niin sisälläkin näki hyvin nurkkiinsa. Meillä käsityökerholaiset katsovat syksyn mittaan entistä tarkemmin kaappeihinsa. Mitähän sieltä joutaisi pois.
Löysin kymmeniä vuosia hukassa olleen valmiin käsityön, käsityötaulun. Nyt sain sen seinälle. Löysin muutakin.
Kerholaiset ovat vuosien saatossa kerännet itselleen mitä erilaisempia käsityötarvekaluja ja raaka-aineita. Ja valmistakin on syntynyt. Nyt täytyy käydä luopumisprosessia, sillä kokoamme kaikkien ylimääräiset tavatarat yhteen myytäväksi käsityömarkkinoillamme. Turun Karjala-talolla Liisanpäivänä lauantaina 19. 11.2016 klo 11-15 myymme uutta ja vanhaa, valmista ja keskeneräistä, tilpehööriä ja vempainta eli kaikenlaista mitä käsillä tekemiseen tarvitaan.
Keskeneräisistä käsitöistä kokoamme vielä näyttelynkin.
Löysin kymmeniä vuosia hukassa olleen valmiin käsityön, käsityötaulun. Nyt sain sen seinälle. Löysin muutakin.
Kerholaiset ovat vuosien saatossa kerännet itselleen mitä erilaisempia käsityötarvekaluja ja raaka-aineita. Ja valmistakin on syntynyt. Nyt täytyy käydä luopumisprosessia, sillä kokoamme kaikkien ylimääräiset tavatarat yhteen myytäväksi käsityömarkkinoillamme. Turun Karjala-talolla Liisanpäivänä lauantaina 19. 11.2016 klo 11-15 myymme uutta ja vanhaa, valmista ja keskeneräistä, tilpehööriä ja vempainta eli kaikenlaista mitä käsillä tekemiseen tarvitaan.
Keskeneräisistä käsitöistä kokoamme vielä näyttelynkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
