"Karjalaisuus on elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista, elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta, unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
-Karjalan Liitto

maanantai 16. kesäkuuta 2014

KARJALAISET KESÄJUHLAT LAPPEENRANNASSA 2014

Perinteinen kesäjuhlaviikonloppu on jälleen takana. Säidenhaltija helli meitä juhliin osallistuneita sateella, tuulella ja auringolla sekä lämmöllä. Kuten niin monena vuonna aiemminkin.




Varsinais-Suomen piiri marssi rakuunan ja puheenjohtajansa johtamana ryhdikkäästi aurinkoisessa säässä.




Marjo Matikainen-Kallström avasi lauantaina Karjalaisen torin klo 8.50. Karjalaisten laulu kajautettiin reippaasti avaussanojen saatteeksi.


Uusi luovutetun alueen neuleita ja virkkauksia sisältävä kirja julkistettiin lauantaina iloisissa tunnelmissa. Tekijät kokoontuivat toisen kerran projektin aikana yhteen, nyt päättämään tämän Sukupolvien silmukka -projektinsa, haikeissa tunnelmissa.

Tosin projektin neuleita on varmasti tulevaisuudessa mahdollista nähdä livenä, kunhan syksy saapuu.


Käsityönäyttelyssä oli Naistoimikunnan käsityökilpailuun saapuneet liinat esillä. Kaunista katseltavaa, tuntien työrupeamia. Upeita kerrassaan. Myös töitä kovemmasta materiaalista oli saapunut kilpailuun:


Näyttelystä löytyi myös kansallispukuja, huikeita kädentaidon näytteitä.


Ja pienempiä osasia:

Ja kun Lappeenrannassa ollaan, ei muikkuja voi ohittaa. Nam.


Kesäjuhlien merkeissä ensi kesänä Hyvinkäällä tavataan.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Koju 14

Karjalaiselta torilta (Kimpisen koululla)
Lappeenrannassa
löytyy 

Sukupolvien silmukat 

kojusta 14 
lauantaina 14.6. klo 9-18
 ja sunnuntaina 15.6. klo 9-15

Sinne tutustumaan!



maanantai 2. kesäkuuta 2014

LAPPEENRANTA 14. - 15.6.2014

copyright Marko Mäkinen

saatavana Karjalaiselta torilta,
Kimpisen koulukeskuksesta

 Karjalaisilla kesäjuhlilla Lappeenrannassa

la 14.6.2014 - klo 9 - 18
su 15.6.2014 - klo 9 - 15

Tule hakemaan omasi!

tiistai 20. toukokuuta 2014

Sukupolvien silmukat


Internetin ihmeellinen maailma 
yhdisti viisi eripuolilta maatamme olevaa käsityönharrastajaa, 
jotka ryhtyivät runsaat puolitoista vuotta sitten 
suunnittelemaan käsityökirjaa, 
joka antaisi virikettä neulojille ja virkkaajille. 
Täyttäisi samalla pienen aukon 
perinteisiin pohjautuvien kirjoneuleideohjeiden osalta.


Tuhansien sähköpostien, 
tuntien videoneuvottelujen, 
lukemattomien silmukoiden, 
satojen työtuntien ja 
muutamien kokoontumisten jälkeen
vanhat museoiden, 
arkistojen ja yksityishenkilöiden 
neuleet ja virkkaukset
1700-luvulta 1940- luvulle
saavat uuden elämän 
Sukupolvien silmukoissa.

Maltetaan odottaa vielä hetki.



torstai 15. toukokuuta 2014

KEVÄÄN LINNUNLAULUT

Keväiset linnut laulavat, että iloksemme on valmistumassa uusi käsityökirja.



Mitähän se mahtaa sisältää?

Perinnettä varmaankin,

mutta minkälaista?

Vielä paljon kysymysmerkkejä, 
mutta jos maltetaan odotella hetkinen
niin eiköhän vastauksia tule.



tiistai 29. huhtikuuta 2014

PANNUMYSSYJÄ

Pannumyssyt ovat eläneet hiljaiseloaan ja niiden suosio on ollut viime vuosikymmeninä vähäinen. Kahvin- ja vedenkeittimet ovat poistaneet niiden tarpeen, mutta olisikohan nyt sellainen hetki, että suosio alkaisi jälleen nousta. Erilaiset lasiset pressopannut ja vanhan ajan kahvipannut ovat suosittuja ja mökille varsinkin jos minne, sopii kahvipannu kuin nyrkki silmään.



Kokosimme näin äitienpäivän edellä vuosien takaisia pannumyssyjä näytille lasivitriiniin. Myös muutamat pannulaput ja lapin tuliaiset.


Tässä vähän lähempää, reunoilla kirjotut ja keskellä mainio 60-luvun painokuvioinen. Siihen löytyy myös patalappu.


Tässä romanttiset kirjonnat reunoilla olevissa pannumyssyissä, keskellä värikäs kansanomainen, tosin tuo mieleen Hollannin..


Värikkäitä patalappuja, niin uusia kuin vanhojakin malleja. Sopivia langanloppujen tuhoajia.

Ylhäällä vasemmalla villakankainen kirjottu, keskellä kaksi pellavapohjalle kirjottua ja oikealla virkattu pannumyssy. Alhaalla matkamuistoiksikin paljon myytyjä lappalaismalleja.

Vielä ehtii äidille valmistaa jollei nyt pannumyssyä kirjottuna, niin ainakin patalaput. Niille on aina käyttöä.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kevättä jo

Niin odoteltiin pääsiäistä ja tulihan se sieltä, eikä hullumpi ollutkaan - ainakaan sään puolesta. Toivottavasti teillä lukijoilla myös. Pääsiäisen aikaan oli aika monen median aiheena virpomisen perinteestä juttua. Ihan kiva, että sitä selviteltiin. Eiväthän lapset voi tietää perinteistä, jollei niitä heille opeteta.


Pääsiäisen aikaan ei juurikaan tullut kuvattua, tämä pupunen on pääsiäismyyjäisistä hankittu sämpylä, aika söpö ja kaikenlisäksi herkullinen. Jonain päivänä täytyy kokeilla reseptiä.

Paimiossa on hiljattain avattu käsityöharrastajain museo Miila. Se on kevään käyntikohteemme, samalla vierailemme myös Paimion sähkömuseossa tien toisella puolella. Monesti nämä lähikohteet jäävät vähemmälle huomiolle, mutta kauemmaksi tulee ehdittyä paremmin. Hieno päästä katsomaan ja kuulemaan sisarusten vaiheista ja töistä kertovaa näyttelyä. Mahtava kulttuuriteko tällainen perintö.


Oheinen lehti sisältää muutamia mielenkiintoisia artikkeleita; mm. ketjuvirkkauksesta ja  punapoiminnasta. Lehden saattaa löytää kirjaston valikoimista. Ja niin ihanasti loistaa tuossa kannessa Raijan Aitan pellavat, niistäkin juttua lehdessä.