"Karjalaisuus on elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista, elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta, unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
-Karjalan Liitto

tiistai 30. lokakuuta 2012

TOISENLAINEN KERHOILTA


Tästä se alkoi vuonna 2001, nimittäin erään kerholaisemme ikonimaalaus. Hänen äitinsä oli ollut aikanaan ortodoksi ja tytär tunsi tarvetta maalata ikoni äitinsä muistoksi. Hän oli siis mennyt kurssille ja valinnut työkseen tämän ikonin. Ei kuulemma kaikkein helpoimmasta päästä ensimmäiseksi työksi, mutta hieno työ, kauniit värit.

Mutta kuten usein käy, työ vie mukanaan ja niin hänetkin, tällä hetkellä on valmistunut nelisenkymmentä ikonia ja uusin on työn alla - se menee lahjaksi.


Saimme kattavan esittelyn kotona olleista ikoneista, osa niistä oli jo saanut uuden kodin, mutta tuotu meitä varten nähtäväksi. En voi olla mainitsematta tätä ylläolevassa kuvassa näkyvää ryijyä, aivan ihanat ja hehkuvat värit. Valmistettu äidin kotitalon lampaiden villoista.


Siis kultaa, jota käytetään ikonien kultaamisessa, silkkipaperien välissä hennon ohuita palasia. Muita välineitä oli sellainen isännän kalapakin kokoinen laatikko. Ja munatemperaa löytyi jääkaapista. Opimme jopa, miten munankeltuainen kuuluu pestä ennen käyttöä.


Ja tässä emäntämme oma suojelusikoni. Se on ollut todellakin suojeleva, kuten tarkkanäköiset varmasti huomaavat, on vasemmalla keskellä tumma alue kultauksessa. Ikoni oli kaatunut palavan tuohuksen päälle ja tuoksu oli herättänyt emännän huomion ennenkuin mitään pahempaa ehti sattua.

Oli erittäin mukava käydä tässä ikoninäyttelyssä ja todeta jälleen, kuinka paljon erilaisia taitoja kerholaisiltamme löytyy.

Ja tässä hänen hienot Hiitolan malliin neulotut sukkansa, jotka olivat käytössä Osaava Nainen messuilla.

lauantai 27. lokakuuta 2012

ESSUJA

Muutama viikko sitten vietimme viikonlopun Osaava Nainen messuilla essunäyttelyn merkeissä. Keräsimme kaappien kätköistä erilaisia esiliinoja ja niitä löytyi valtavat määrät, olisimme saaneet toisen mokoman esille, jos seinäpinta-alaa olisi ollut enemmän:). Mutta jatkoimme esiliinojen esittelyä pukeutumalla myöskin niihin.

Tässä erilaisia villakankaisia esiliinoja, niitä miesten aattona kaupasta vaimolle hankittuja joululahjoja. Valmistajina Arola, Vuorelma..myös itse anopille kudottu (ylärivin pinkkien keskellä oleva mustapohjainen). Enemmän ehkä juhla- kuin arkikäyttöön.


Tässä torson päällä monet mielenkiintoiset jutut kertomaan saanut essujen äiti - niin voisi ehkä sanoa. Moni on tällaisen koulussa käsityötunnilla valmistanut, tai kotitalouskoulussa tällaista käyttänyt. Myöskin sairaanhoitajakoulutuksessa tällainen essu on tullut tutuksi.


Tässä yllä mustalle satiinille erilaisin pistoin ja nauhoin koristeltuja puoliessuja. Mielenkiintoinen on myös tuo keskellä alimpana oleva virkattu essu. Oikealla perinteisempiä kotitalousessuja. Niistä monelle tuli mieleen äiti tai mummo.


Ja tässä vielä muutamia pyykkipoikaessuja, niistä vanhin on tuo oikealla alarivissä oleva punaisella kirjottu. Se on tullut sieltä 'kotoa' Karjalasta. Meillä oli esillä myös pyyheliinoja, joita tässä vasemmalla. Moni meistä muistaa tuollaiset kalenteripyyhkeet...sininen alarivissä oleva on vuodelta 2012 eli nuoret suunnittelijat ovat ottaneet nämä jälleen esiin. Erityisen ylpeitä olemme tuosta oranssista mjölk pyyhkeestä punaisen kalenteripyyhkeen alla. Sen on suunnitellut nuori kerholaisemme ja tämä kuosi on myyty yksinoikeudella  Kanadaan.


Jaa-a, mitähän tässä suunnitellaan? Varmasti on löytynyt jotain todella mielenkiintoista - lankaa tai jotain muuta.

maanantai 8. lokakuuta 2012

KESKIAIKAISTA HIDASTELUA

Viime viikolla tuli ykkösen Puoli seitsemän ohjelmassa viime kesänä kuvattu ohjelma Turun Keskiaikaisilta markkinoilta. Se alkaa n. 11 minuutin kohdalla.


Siinä ohjelmassa ovat haastateltavana meitä lähes vastapäätä kojuansa pitäneet rouvat Neulakko ja Hibernaatiopesäkkeen blogeista. Emme ihan ole 'hurahtaneet' pukuinnostuksessamme Neulakon ja Hibernaatiopesäkkeen malliin. Mutta allekirjoitan kyllä käsinompelun ihanuuden. Se on sitä todellista hidastelua.


Keskiaikamarkkinoilla ehtii myös hyvin vaihtaa kuulumisia, opetella uusia nauhamalleja ja kyllä ne työtkin siellä valmistuu, vaikka hidastellaankin.


Samalla suunnitellaan uusia juttuja ja tehdään löytöjä, kuten tämä pirta:


Aivan ihana - pakko saada - ja kokeilla. Ja kaunista nauhaa sillä saa aikaan. Se on ruotsalaista valmistusta, käsin tehty. Kuin koru.



Minnehän lienee käsityöläiset kadonneet näiltä tuoleilta? Lepäämään tietysti.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

ESILIINAT ESILLÄ

Syksy on vaudissa ja olemmekin keränneet melkoisen määrän esiliinoja kaappien kätköistä. On mukava nähdä niin paljon erilaisia ja toisaalta samanlaisia malleja. Yhtään puunkantoesiliinaa ei vielä ole tullut vastaan:)

Tämä essu on Hiitolan kansallispukuun kuuluva ja se on otettu kolmen piirin käsityönäyttelystä, joka on tällä hetkellä Paimion Kaupungintalolla ja sieltä se siirtyy Turkuun.

Esiliinat ovat olleet siis oleellinen osa pukeutumistamme. Eilen juuri kuulin erään rouvan kertomana, että heillä pienenä pidettiin hameita päällä. Niitä ei joka päivä vaihdettu, sen sijaan puhdas esiliina vaihdettiin joka päivä eteen!

Me päätimme laittaa tämän monikäyttöisen, mutta hieman unohduksissa olevan vaatekappaleen esille ja teillä on mahdollisuus nähdä esiliinoja ja pyyheliinoja sekä vanhoja että uusia Osaava Nainen -tapahtumassa 12. - 14.10. Turun Messukeskuksen B-hallissa.