"Karjalaisuus on elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista, elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta, unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
-Karjalan Liitto

tiistai 29. huhtikuuta 2014

PANNUMYSSYJÄ

Pannumyssyt ovat eläneet hiljaiseloaan ja niiden suosio on ollut viime vuosikymmeninä vähäinen. Kahvin- ja vedenkeittimet ovat poistaneet niiden tarpeen, mutta olisikohan nyt sellainen hetki, että suosio alkaisi jälleen nousta. Erilaiset lasiset pressopannut ja vanhan ajan kahvipannut ovat suosittuja ja mökille varsinkin jos minne, sopii kahvipannu kuin nyrkki silmään.



Kokosimme näin äitienpäivän edellä vuosien takaisia pannumyssyjä näytille lasivitriiniin. Myös muutamat pannulaput ja lapin tuliaiset.


Tässä vähän lähempää, reunoilla kirjotut ja keskellä mainio 60-luvun painokuvioinen. Siihen löytyy myös patalappu.


Tässä romanttiset kirjonnat reunoilla olevissa pannumyssyissä, keskellä värikäs kansanomainen, tosin tuo mieleen Hollannin..


Värikkäitä patalappuja, niin uusia kuin vanhojakin malleja. Sopivia langanloppujen tuhoajia.

Ylhäällä vasemmalla villakankainen kirjottu, keskellä kaksi pellavapohjalle kirjottua ja oikealla virkattu pannumyssy. Alhaalla matkamuistoiksikin paljon myytyjä lappalaismalleja.

Vielä ehtii äidille valmistaa jollei nyt pannumyssyä kirjottuna, niin ainakin patalaput. Niille on aina käyttöä.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kevättä jo

Niin odoteltiin pääsiäistä ja tulihan se sieltä, eikä hullumpi ollutkaan - ainakaan sään puolesta. Toivottavasti teillä lukijoilla myös. Pääsiäisen aikaan oli aika monen median aiheena virpomisen perinteestä juttua. Ihan kiva, että sitä selviteltiin. Eiväthän lapset voi tietää perinteistä, jollei niitä heille opeteta.


Pääsiäisen aikaan ei juurikaan tullut kuvattua, tämä pupunen on pääsiäismyyjäisistä hankittu sämpylä, aika söpö ja kaikenlisäksi herkullinen. Jonain päivänä täytyy kokeilla reseptiä.

Paimiossa on hiljattain avattu käsityöharrastajain museo Miila. Se on kevään käyntikohteemme, samalla vierailemme myös Paimion sähkömuseossa tien toisella puolella. Monesti nämä lähikohteet jäävät vähemmälle huomiolle, mutta kauemmaksi tulee ehdittyä paremmin. Hieno päästä katsomaan ja kuulemaan sisarusten vaiheista ja töistä kertovaa näyttelyä. Mahtava kulttuuriteko tällainen perintö.


Oheinen lehti sisältää muutamia mielenkiintoisia artikkeleita; mm. ketjuvirkkauksesta ja  punapoiminnasta. Lehden saattaa löytää kirjaston valikoimista. Ja niin ihanasti loistaa tuossa kannessa Raijan Aitan pellavat, niistäkin juttua lehdessä.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

PÄÄSIÄISEN ODOTUSTA

Meillä on mahdollisuus esitellä töitämme toimitalon sisääntuloaulan vitriinissä. Siellä meillä on ollut milloin käsitöitä, kirjoja tai jotain ajankohtaista.


kuten värjättyjä lankoja.. Meillä on kerholaisena yksi kukkoihin hurahtanut ja hän toi eilen pari korillista kukkoja


Nyt sujuu pääsiäisen odotus, kun on kukot rivissä.


Tässä muutamia lähikuvia värikkäistä ihanuuksista:



Nämä mustat ovat aika ylväitä. Kotkotetaan kohti pääsiäistä.



torstai 27. helmikuuta 2014

KIRJALLISUUTTA TARJOLLA

Huutonetissä näkyi olevan mielenkiintoista kirjallisuutta tarjolla, mikäli kirjahyllystäsi puuttuu:

Nauhankudontaan Viivi Merisaloa

Kirjailuun Theodor Schvindtin Ompelu ja nauhakoristeita

Ja Kauneimmat käsityöt -sarja

ja paljon muita mielenkiintoisia oppaita, katselukirjoja, muuten vaan ihania.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Käsiala ja hauskuuksia

Käsityön tekeminen on haastavaa, varsinkin kun opettelee uutta. Miten saa käden tekemään kaunista ja tasaista jälkeä. Sitä on viime viikkoina kuulunut monestakin suusta


Nämäkin ovat aloittelijan pistoja, läheltä katsottuna hyvinkin epätasaista. Näin kauempaa menettelee kyllä. Mikä siihen sitten vaikuttaa: Ennenkuin tekniikan saa painettua mieleensä ja käden työskentelemään kuin itsestään, sitä yleensä keskittyy liikaa langan kulkuun. Vetää ja kiristää ylenmäärin tai jättää liian löysäksi tahi harvaksi. Kun tekniikka on hallussa, voi keskittyä nauttimaan tekemisestä ja silloin jälkikin on paljon tasaisempaa.

Tänä maanantaina iloitsimme hauskojen hahmojen katselustaja vähän koskettelustakin...


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

PYHÄPÄIVÄN KÄSITYÖHETKI

Aiemmin jo mainitsin, että kerhomme viettää 25-vuotis synttäreitään tänä vuonna. Itse asiassa tammikuussa 1989 on 'lyöty pöytään' päätös kerhon perustamisesta ja toiminnan naiset pistivät silloin tuulemaan.

Toimintamme jatkuu maanantaisilla kokoontumisilla viikottain aina 19.5. asti ja sitten jäämme kesätauolle. Toki keskiaikaiset markkinat kesäkuun lopulla ovat edelleen ohjelmassa.

Jotain uutta tähän juhlavuoteen tuo kerran kuussa klo 12 - 15 vietettävä pyhäpäivän käsityöhetki. Sinne voi tulla tekemään keskeneräisiä käsitöitään valmiiksi tai aloittamaan uusia, varsinaista opetusta ei ole, mutta kuten yleensä käy, niin hyviä vinkkejä kyllä jaetaan. Kokoontumispäivät keväällä ovat:

16.2. - 30.3. - 27.4. - 18.5.

Jos siis käsitöiden tekeminen yhdessä kiinnostaa, niin tule mukaan.



maanantai 27. tammikuuta 2014

TULOKSIA

Viime viikolla vietettiin toimitalollamme avoimien ovien iltapäivää. Tällainen tapahtuma on aina yllätys - väkeä käy tai sitten ei. Tapahtuman tarkoitus oli esitellä taloa, sillä kaupungissamme on paljon juuriltaan karjalaisia, jotka eivät ole kuulleetkaan meistä. Helpostihan sitä lokeroituu seinien sisään. Sijaintimme on mainio, hyvien bussiyhteyksien läheisyydessä. Harrastustoimintaa on monenlaista: käsitöitä, kuorolaulua, näyttelemistä ja kokkausta/leipomista. Niin monin tavoin voi perinteitä säilyttää ja jakaa.


Arvaattekin jo varmaan, että tapahtuma oli positiivinen yllätys. Väkeä kävi oikein mukavasti ja lopullinen tulos näkyy varmasti toiminnassa muutaman viikon sisällä. Meillä se näkyi eilen, ensimmäisessä kerhoillassa sen jälkeen - neljä uutta harrastajaa! Tilaisuuden esittelijöitä täytyy kiittää, hyvin olivat hommansa hoitaneet.