"Karjalaisuus on elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista, elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta, unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
-Karjalan Liitto

maanantai 16. tammikuuta 2012

Vanhat kirjokintaat

siitä se sitten alkoi tämän kevään tohinat. Mielenkiintoiseksi alun teki se, että meidät on keksitty! Ravelryn suomalaisia perinteitä -keskustelun parissa. Hieno juttu, sillä foorumi on juuri oikea. Harmiksemme emme pysty nyt heti auttamaan Koiviston, Antrean ja Kuolemajärven sormikkaiden ohjeiden kanssa, koska niihin on tullut spesialistimme museoreissun myötä niin paljon korjattavaa. Monet värit ja kuviot muuttuivat ja alut olivat aivan erilaisia. Mutta hienoa on tietää, että nehän on sieltä pikkuhiljaa valmistumassa. Ainut haitta on tietysti se leipätyö, joka vähän haittaa tätä harrastustoimintaa. Niin tässäkin tapauksessa.

Lisään muutaman kuvan viime kesän näyttelystä ja toivotan innostusta perinnemallien neulontaan. Toivottavasti monet innostuvat niitä tekemään ja näin saamme ne jälleen käyttöön.

Käsityönäyttely 19.6.2011 Turun Konserttisali


Taidot talteen, kirjat kintaiksi (kirjat ovat tässä tapauksessa mallikuvio)


Tässä kuvassa löytyy mm. kahdet Metsäpirtin mallin mukaan tehdyt sukat (vas. ylhäällä), lyhyet vikkelisukat (pinkit ja niiden alapuolella) sekä Liisan kirjat (sini-harmaat).

Tässä on koottuna Lavansaaren perinnemallit. He ovat tehneet valtavan työn kootessaan kaikki mallit tauluihin.

Näiden perinnemallien neulomisessa tähän päivään on monia haasteita, mutta sehän on kiva, ettei työt lopu kesken. Me jatkamme mallien metsästystä ja neulomista.

3 kommenttia:

  1. Teillä on ihana kokoelma karjalaisia neuleita. Harmi, etten viime kesänä ehtinyt Karjalaisille kesäjuhlille.

    Ravelyn kautta on saatavilla myös Hiitolan Haapalahdesta Joensuun museoon talletetun sukan sukan malli. Sukka itsessään on ollut Suomen museot online sivuilla, ja siitä olen sukan mallin yrittänyt saada selville.

    Linkki malliin: http://www.ravelry.com/patterns/library/haapalahti-sukka

    Sukasta löytyy enemmän tietoa täältä: http://minimimmi.blogspot.com/2011/09/lisaa-hiitolaisia-kasitoita.html

    VastaaPoista
  2. Oi miten kiva, että te käspaikkakerholaiset suhtaudutte näin myönteisesti ravelryyn ja jaatte myös kuvin perinnemallien tekemistänne meidän muiden kanssa. Ja Piakin näyttää jo jakavan selvittämiään ja neulomiaan malleja teille päin. Minua ihan hykerryttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän näissä malleissa riitä haastetta meille kaikille. Pääasia, etteivät joudu unholaan.

      Poista